Voi kauhia millainen viikko takana.Oon ollu koulussa parhaimmillaan aamu kahdeksasta  kymmentä vaille yhdeksään illalla. Siis ihan oikeasti. Tein luokkakaverin huovutuksen lopputyön, tai siis se on silausta vaille valmis. Ystävä- parkani ei sitä millään ehtinyt tehdä. En minäkään olisi sitä ehtinyt mutta ajattelin että hädässä ystävä tunnetaan. Ehkä muakin autetaan sitten kun alan painamaan kankaanpainannan lopputyötä. Tapani mukaan valmistin niin suuren ja monimutkaisen painatuksen, etten kyllä varmasti selviä sen itseni kokoisen seulan kanssa yksin siitä.

Selityksen makua, mutta siksi siis on jäänyt blogi ja käsityöt vähän vähemmälle. Päivät on menny saman kaavan mukaan: Aamulla kauhialla kiireellä kouluun, sitten ruokatunnilla pissattamaan kaverini koiraa (joka punkkaa väliaikaisesti solussani) kiiruulla takaisin kouluun, sitten joskus puoli kahdeksan takaisin kämpille, katton telkkaria puoli tuntia, syön, menen suihkuun, siivoan ja menen nukkumaan. En saa nukuttua, ja aamulla sama juttu alusta. Ja päässä pyörii Maija Vilkkumaa: "Mun elämä... Milloin siitä tuli näin hirveä?"

Onneksi on viikonloppu. Sammutan aivot, unohdan pahan mielen ja stressin. (älkää kysykö, kuinka se onnistuu, en nimittäin tiedä vielä) Ja saan vihdoin virkata. Vaikka toisaalta pitäisi kyllä tehdä kouluun niitä pehkanan koetilkkuja...

Ja lupaan että laitan taas kuvia aikaansaannoksista kunhan saan kamerani taas kuntoon. Niinhän sitä sanotaan, että kun joku vastustaa, vastustaa kaikki. Alan suhtautua jo huumorilla tähän muuten päin persettä menevään elämääni.

Se siitä. Tuli purettua... Anteeksi, tämä helpottaa.