1511840.jpg

Olen vähän "laajentanut" blogiani, käsitöiden lisäksi ajattelin silloin tällöin esitellä täällä sisustusjuttuja ja kirpparilöytöjän sun muuta, jota olen jo tosin tehnyt ennenkin.

Olen viimeaikoina virkannut vain uusia isöäidinneliöitä, eli  mitään mielenkiintoista esiteltävää ei käsityörintamalla nyt ollut. Siispä vilautan nyt yhden kuvan verran uutta keräilykohdettani. En tähän mennessä ollut saanut hankituksi kahvikuppeja ollenkaan ja kirpparikierroksella sain idean alkaa kerätä tälläisiä vanhoja ruusukuosisia kahvikuppeja. Näitä on kirpparit pullollaan pikkurahalla ja rajasin sen verran, että kuppien täytyy olla kultaamattomia, että ne voi pestä tiskikoneessa ja ruusujen tulee olla vaaleanpunaisia tai pinkkejä. Ajattelin että tulee hauskan näköinen kattaus kun kupit ovat keskenään erilaisia mutta saman tyylisiä. Kuvassa on nyt ekat kupit, noita vasemmanpuolisia on neljä samanlaista ja oikeanpuolisia kaksi.