Kesäloman kaksi ensimmäistä päivää ovat olleet täynnä hommaa. Ensin tuo oman opiskelijaboksin muutto, sitten muuttamaan anoppia ja sen jälkeen onkin sitten alkanut operaatio vaatekomero. Tajusin, että sieltä on pakko karsia paljon pois, muuten hukumme parittomiin lakanohin ja tyynyliinoihin sun muihin eikä vaatteet sovi komeroon ollenkaan. Siispä olen pyykännyt, viikannut, silittänyt ja ripustanut ja vihdoin aletaan olla siinä vaiheessa että voin viedä lastin kirpparille. Huonokuntoisista tuli autonrassausrättejä. Aluksi ajattelin pienestää kaikki matonkuteiksi, mutta sitten tulin ajatelleeksi että eipä tässä ole puitakaan ja kun tila ei vaan kerta kaikkiaan riitä kaiken säilyttämiseen.

Miehen kanssa kärsimme hirveästä koiranpentukuumeesta enkä tiedä onko se hyvä vai huono juttu, että ystäväni pikkupoika- koira tuli meille hoitoon pariksi päiväksi. Mutta on pyykkääminenkin tuntunut ihan mukavalta kun on ollut sellainen pieni ihanuus kaverina.

Postikin toi tullessaan piristystä, nimittäin Unelmakerhoon liittyessäni tilaamani toinen kirja saapui jälkitoimituksena. Kerkesin vasta hieman selaamaan tuota kirjaa, mutta tosi, tosi lupaavalta näytti. :)

9789524681605.JPG

Kamera sanoi sitten sopimuksensa irti- vaihteen vuoksi- ja siksi kävin nyysimissä kuvan täältä. 

Aurinkoista viikonloppua! <3