Nyt se aamu sitten koitti. Eihän sitä olisi yhtään osannut odottaa. Kun kävin toivottamassa  huomenet piipeille, huomasin sen. Terryn aika oli tullut yöllä. Terry on kuollut.

En edes muistanut että voi sattua näin paljon. Oli se niin rakas, hassu pikku ystäväni. 

Terry eli melko pitkän elämän, yli kymmenen vuotta. Terryn elämä oli ainakin rakkaudentäyteinen. Terryllä oli kaksi äitiä ja vielä lisäksi (ehkä vähän liiankin) rakastava poikaystävä.

Terry ei näyttänyt kärsineeltä. Kuin olisi nukkunut. Terry istui samassa paikassa missä tykkää aina nukkua, peilin vieressä. Pää oli vain painunut alas. Ja jyvä naamahöyhenissä, oli käynyt vielä yöllä mutustelemassa ruokaakin.

Terry sai rauhallisen ja kivuttoman, luonnollisen lopun elämälleen, se oli sen ansainnut. Se helpottaa oloani, että tiedän ettei Terryn tarvinnut kokea kipua tai kärsiä. Silti tuntuu raskaalta hyvästellä rakas ystävänsä.

Miten paljon hyviä hetkiä saimmekaan kokea! Ja miten paljon sitä lintua rakastin.