AAARGH!!

Eihän mun pitänyt virkata ennenkuin se pehkanan lopputyö on valmis! Oi ei! En voinut vastustaa, muutaman päivän viirkkaamatta olleena hikisin, tutisevin käsin tartuin koukkuun ja virkkasin. Virkkasin niin kauan että ranteita alkoi särkeä hullun kiilto silmissä ja typerä virne naamalla. Ai että se oli ihanaa! En vain voinut enää vastustaa.

Muutamassa tunnissa olin sen kummemmin ajattelematta virkannut viisi sellaista pientä kukkaa. Sitten ajattelin että nyt pitää ottaa järki käteen ja tehdä sitä lopputyötä. Seuraavana yönä tartuin taas koukkuun: "Jos minä ihan vähäsen...?" Kuuluisia viimeisiä sanoja. Taas virkkasin kuin jossain transsissa. Ja tuli tälläinen laukku:

Mutta nyt se lopputyö pitää tehdä! Ja mä tahtoisin vain virkata.

Ps. Laitan varmaan kukistakin kuvia, nyt en ehdi.