Nyt sen tein mitä mun on niin usein kielletty tekemästä. Aivot sanoi muuta, sydän ihan toista. Sydämen ääni oli aivoja vahvempi, joten seurasin sitä. Otin siis erään kissan mukaani kun lähdin viikonloppua viettämästä. Kissa oli tuttuni joka haki sen ensin kaukaa, sitten väittikin ettei kissa ole sisäsiisti ja että siitä tulee vaikka mitä pöpöjä. Niin se heitti kissan ulos talven kovimpiin pakkasiin. Kun kissan näin sen korvat ja häntä oli paleltuneet eikä se ollut saanut ruokaa aikoihin. Aivan sydäntä raasti, kun tämä tuttuni vaan potkaisi kissan pois ovelta. Koitin puhua hänelle, mutta ei auttanut. Tämä asia kaivoi mun sydäntä aina kun yritin nukkua. Että miksi en voinut tehdä mitään? ja kuinka joku voi olla noin julma?!Seuraavalla kerralla kissaa ei näkynyt. Ajattelin että kissa on joko kuollut nälkään, kylmään tai jäänyt auton alle. Taas seuraavana viikonloppuna, siis viime viikonloppuna näin kissa- paran pihassa. Se oli laiha kuin mikä ja lenkuttikin mutta se se oli. Otin kissan syliin ja se kehräsi niin kovaa...En voinut enää mitään, kävin vanhempien  kotona, hain kanien kuljetuslaatikon  ja laatikon hiekkalooraksi ja kävin hakemassa Reetu-kissan joukkooni kämpille. Kissan omistaja sanoi että tee sille mitä tykkäät.(hän sanoi aikaisemmin tappavansa kissan kun ei jaksa palauttaa sitä sinne mistä sen haki!) Ostin matkalla sille ruokaa ja kissanhiekkaa.Niin Reetu tuli meille.Kämppikseni ja mä pesimme sen ja syötettiin  ja pidettiin sylissä.Aina kun sille ruokaa laitoin niin se söi kuin puolijauhoonen. Toinen korva oli paleltunut sellaiseksi kovaksi arveksi mutta kävely alkoi olla normaalia. Ja niinkuin arvelinkin, kun  opetin sen hiekkalaatikolle niin siellähän se kävi! Ongelma oli vain siinä että mullakun on noita lintuja ja kun olen ihan hirveän allerginen kissoille. Silti se nukkuikin mun viressä ;) Niin aloin etsiä kotia epätoivoisena. Moni olisi halunnut mutta sanoi ettei elämäntilanne saalli. Sitten eräs koulukaverini, ihana ihminen sanoi että kyllähän se voisi heille tulle kun heillä onkin jo kaksi nuorempaa kollikissaa. Niin Reetu tultiin hakemaan viimeinkin hyvään kotiin, jossa se saa nyt olla lopun elämäänsä onnellisena! Reetu sai sitten lempinimen Reijo ja Reiskaksikin mä sitä sanon.

Mutta niinkuin tuossa alussa sanottiin, mulle on monta kertaa jankattu etten mä voi jokaista elukkaa pelastaa ja etten mä voi toimia minään löytöeläinkotina. Joku siitäkin sanoi, että kun aikuistun niin ajattelen kypsästi enkä kuvittele moisia. Tulin ajatelleeksi, että jos sellainen on aikuistunut ihminen joka on kovettanut sisinpänsä niin että voi katsoa esimerkiksi kissan kärsimystä ja ajatella vain että voi parkaa ja kävellä pois niin minä en ainakaan aio kasvaa sellaiseksi kovaksi ja kylmäksi ihmiseksi! Jos se on aikuistumisen ehto, niin jätän sitten aikuistumisen välistä, kiitos! :)

Tälläistä tällä kertaa.

Niin joo, otin Reiskasta kuviakin, lisäilen sitten kun pystyn. (johto on taas jossain petolinnun... jossain)