Meillä ollut musta viikko. Ensin viime torstai -iltana huomasin Kössin silmässä jotain outoa ja varasin perjantaiksi ajan heti aamuksi. Torstain ja perjantain välisenä yönä Terry siis siirtyi lintujen taivaaseen joten aamu alkoi jo mustana.

Eläinlääkärissä todettiin että Kössillä on ns. kirsikkasilmä, joka liittyy noiden suurten koirarotujen löysiin silmäluomiin, eli luomesta voi pullahtaa joku rauhanen ulos ja se vaatii sitten operaation jossa se rauhanen upotetaan takaisin paikalleen ja tikataan. (näin minä sen asian ymmärsin.) Eli sitten leikkausaika keskiviikoksi ja tippoja silmään siihen asti.

Operaatio ei tietenkään ollut mikään halpa ja ettei tässä nyt olisi surua ja murhetta tarpeeksi, miehellä oli sitten pakkolomautuslappu odottamassa työpaikalla. Kaksi viikkoa töitä, sitten viikko lomaa, taas kaksi viikkoa töitä, taas viikko lomaa ja vielä kolmas viikon lomautus ilmeisesti jossain vaiheessa. Onneksi mies kuuluu liittoon, mutta siinäkin menee tietysti 7 työpäivää karenssiin ennenkuin sieltäkään päin voisi yhtään rahaa saada, ja siinä taas tietenkin menee varmasti aikaa ennenkuin niitäkään saa.

Eli taloudellinen tilannekin on nyt aika syvältä.

Nyt Kössi on leikattu.

Pakko tunnustaa, että kyllä mulla itku pääsi, kun kävelin ulos eläinlääkäristä ja Kössi jäi sinne leikattavaksi. Kahden tunnin päästä saimme hakea Kössin kotiin toipumaan.

Raasu on aivan tokkurainen vielä ja selvästi kipeä. Vinkuu sydäntä raastavasti ja kaulurista huolimatta Kössi pääsee raapimaan silmäänsä. Mun on hyvin hankala olla kolusta poissa, kun poissaoloja ei katsota hyvällä ja niitä on nyt näistä eläinlääkärikeikoista johtuen tullutkin jo aivan liikaa. Mutta luulen että täytyy jäädä valvomaan tuota raukkaa, muutenhan se törmäilee joka puolelle ja raapii koko silmänsä auki. En uskalla jättää sitä yksin, pakko yrittää korvata poissaolot jotenkin.

Tekisi mieli vaan itkeä ja huutaa. Mutta eipä sekään mitään auta.

Anteeksi kun tuli näin lohdutonta tekstiä. Tuntuu vaan hyvältä kun saa purettua  johonkin.

Kaikki hirveät asiat tuntuvat tulevan rytäkällä päälle. Mutta kai se kuuluu elämään, että välillä menee näin surkeasti. Toivottavasti pää kestää.